keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Käy kaikkien kanssa

Tykästyin Interweave Knits Holiday Gifts -lehden kannessa olevaan kirjoneulebaskeriin heti kun sen näin. Sitten kun sain lehdin käsiini , totesin noin tsiljoonan eri värin kokoon haalimisen ja niitten kanssa nyhväämisen olevan ylihankalaa.
Sitten löysin Kädentaidot-messuilta Honkarinteen tilan ständiltä lankaa jossa on kaikki värit samassa paketissa: Lanka oli kuitenkin paksumpaa kuin IK:n ohjeessa, joten uusi ohje hakuun. Se löytyi jotain kautta netistä, en enää muista miten.
Lanka: Honkarinteen tilan karitsanvillalanka
Puikot: 3.5 ja 4
Muutokset: Käytin IK:n baskerin kirjojoustinneuleohjetta, muutin hieman kuviota kun halusin enemmän kirjavaa lankaa näkyviin.

Olen tehnyt todella vähän kirjoneuletta, joten tämä ole ihan hyvää harjoitusta. Ei se nyt maailman tasaisinta ole, mutta höyryrauta sai jo ihmeita aikaan.
Tää resori on kyllä mun lempikohtani. Neulottu prisma. Tai sateenkaari. Lanka on niin ihkua!

Äippä sai toimia mallina; eipä tarvinnut yrittää ottaa omastä päästä kuvia. Äidin pää on omaani pienempi, mutta ihan hyvin passaa omaankin päähän. Nyt vaan odotan kunnon pakkasia että pääsen levittämään väri-iloa!

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Pikapostaus pikapiposta

Mie tein joskus viime talvena Lacy Kerchief Scarfin Austermanin Bambou Softista (on tainnut jäädä bloggaamatta :-O ) , lankaa jäi yli toista kerää, joku päähine siitä siis.

Interweave Knitsin lahjanumerossa oli Brooklyntweed Jaredin Koolhaas-pipa joka näytti kivalta. Se siis puikoillle. Ja parissa päuvässä puikoilta pois. Oho!
Ohjeessa puhuttiin jotain hassua apupuikon käytöstä. Mutta mie tykkään elää vaarallisesti. Koska piti tehdä kierrettyjä silmukoita perinteinen kaksi yhteen jne. huijauskeino ei toiminut, piti kehitellä oma; nostetaan yksi neulomatta, neulotaan yksi etu/takakautta tarpeen mukaan, pudotetaan neulottu, siirretään neulomatta jätetty takaisin vasemmalle ja neulotaan. Kuulostaa monimutkaiselta mutta huomattavan nopea ja ainakin tällä langalla toimiva ratkaisu.
Malli: Koolhaas
Suunnittelija: Jared Flood
Lähde Interweave Knits Holiday 2007
Lanka: Austermann Bambou Soft n. 70 g
Puikot: 4 ja 4.5
Koko: miähen, silti vähän lyhyt
Ei pääkuvia tällä kertaa kun kaikki ne kuvat oli niin Kouvolan Casotosta. Oman pään kuvaaminen on kyllä yllättävän vaikeaa.
Villiviininmarjoissa oli kaunis pipoon mätsäävä väri.

Oon tehnyt myös vähän joululahjaa, sitä voi käydä kurkkimassa Ravelryn puolella kun siellä lahjan saaja ei ainakaan käy.