sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Langat vaihtoon

Vietimme eilen neuletapaamisporukan kesken lankavaihtajaisia/myyjäisiä. Pöytä notkui sekä langoista että herkuista.
Kuvissa ei näy Raglanan satsi joka asusti omissa pahvilaatikoissaan.

Ja arvatahan sen saattaa että painavampien kassien ja kevyempien rahapussien kanssa sieltä kotiuduttiin. Virosta ostamani Happy Woolit saivat pari kaveria lisää. Värjäyseräkin oli samaa! Nyt kun vielä innostuisi tekemään spiraalihuivin Knitting Naturesta loppuun.

Samoksia koetan kerätä Tyylikästä virkaten -kirjan ohjeella tehtävää raitapeittoa varten.

Edelliselle omistajalleen väärän väristä Rowanspun DK:ta, miusta tää vedenvihreä on aivan jumalaista.

Sukkalankaa ei voi olla koskaan liikaa.

En olekaan vielä kokeillut Wetterhoffin silkkivillalankoja, näistä Silvioista on hyvä aloittaa.

Ja vielä yksi kerä suoisenpehmeää Inca Tops alpakkaa. Väri on oikeasti vaalea laventeli, ei sininen niin kuin kuvassa.
Kuvassa näkyy myös mun aaarrrre (my precioussss), juuri ennen joulua ostamani kirja johon sidottu 16 Virkkaus- ja neuletyöt -lehteä vuosien 1941-1946 väliltä. Ohjeiden lisäksi lehdet antavat kuvaa siitä millaista oli elämä sota- ja pula-aikana. Aika pitkä matka on sen ajan kierrätys- ja korvikeohjeista tämän päivän luksuslankoihin ja ylläolevan kaltaisiin lankaorgioihin.

10 Comments:

Blogger laurar said...

No niin, siellähän sitä ollaan lompakko levällään :) (aivan kuvan vas. reuna ;)

Ei vaan, kotijoukoiltakin tuli palautetta, että tällaisia tempauksia saa järjestää toistekin jos sieltä tullaan kotio parin lankagrammaa köyhempänä.

su tammik. 28, 04:17:00 ip.  
Blogger Jatta said...

Mää oon niin kade. Lankakade. Mut kiitsa silti puhelinmyynnistä :D

su tammik. 28, 04:30:00 ip.  
Blogger Vilma said...

Pitää tosiaan järjestää toistekin näitä vaihtoja, oli kivaa ja tulipa ulkoilutettua omiakin ylimääräisiä lankoja. Mun lankavarastot tosin väheni vain 50 grammalla ja vastapainoks kannoin kotiin kilon lisää lankaa. Uih. :P

su tammik. 28, 04:50:00 ip.  
Blogger Tarja said...

No ni! Tässä sen taas näkee! Tietokoneen näytöllä noi Rowanspunit ON hyvän värisiä, ei ne täällä kotona tuolta näyttäneet.

su tammik. 28, 04:56:00 ip.  
Blogger Johanna said...

Mä täällä kanssa vaan kääntelen veistä haavassa kun en päässy mukaan. Toivottavasti tulee uusinta.

Noi kuvausten taustakankaat on muutes kuolauksen arvoisia.

su tammik. 28, 10:23:00 ip.  
Blogger Suvi said...

Ihana idea tuollaiset myyjäiset!

ma tammik. 29, 07:21:00 ap.  
Blogger AnneV said...

Olen aito hämäläinen: vaihtopäivä läheni ja läheni, mutta mun varastoista ei muka löytynyt 'sopivia' vaihtolankoja. No nyt sitten kun on muutenkin kiire, jostain tuli vastaan pari vajaata kerää sitä kaapelikierteistä lankaa, josta joskus oli puhetta. Toinen on beige ja toinen nähdäkseni musta, tosin päivänvalossa en oo sitä vielä tsekannut. Lähden huomenna pelkiaan, eli jos sitä ennen onnistutaan järkkään panttivankien vaihto, niin...

ma tammik. 29, 09:13:00 ap.  
Blogger katinkontti said...

Vaikka lankavarasto lähinnä kasvoi, oli kylää ihan hyvä penkoa omia pussukoitaan ja palauttaa mieleen mitä kaikkea omistaakaan.
Jatta ja Johanna: harmi ettette päässyt paikalle, mutta eiköhän kaikiella noita lankoja ole (ja kerry) siihen malliin että voidaan ottaa uusiksi aika piankin.
Johanna: Kankaista sen verran että Rowan-matojen ja vanhan kirjan alla olevat kankaat Eurokankaasta, muut kirppareilta.
AnneV: Tällä ei-hämäläiselle kesti aika kauan ennen kuin hiffasin mistä on puhe. Kiinnostaa kyllä yhä, mutta kerkiää myöhemminkin jos et heti-just-nyt halua niistä eroon. Aloin niistä omistani tehdä Modan "mitered square" sukkia, mutta en oikein innostunut hommasta.

ma tammik. 29, 02:12:00 ip.  
Blogger KirsiÄr said...

Aivan liian kivoja kankaita sulla. Koska on kangasvaihto?

ti tammik. 30, 08:47:00 ap.  
Blogger katinkontti said...

Kirsi: Kankaita on todellakin kertynyt, olen kuitenkin harrastanut ompelua (aka kankaiden keräilyä) n. 20 vuotta vs. neulomista (aka lankojen keäilyä) n. 1.5 vuotta. Tosin ns. vintage-kankaiden autuuden keksin vasta kaikenmaailman craft blogien myötä, niistä syytän myös suht. uutta viehtymystäni noihin söpöstelykankaisiin. Kangasvaihto olisi kyllä kanssa kiva, tilkkupiireissä näitä käsittääkseni aika paljon harrastetaankin.

ke tammik. 31, 10:23:00 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home