torstaina, maaliskuuta 09, 2006

Katinkontissa kiitetään ja kikkaillaan

Alkuun mega-super-hyper-kiitokset AnneV:lle (ja AnneV:n orjalle)! Annen arkistoista löytyi kaipaamani palmikkovillapaidan ohje ja nyt pääsen jatkamaan siitä mihin -krhm- 15 vuotta sitten jäin. Ohjeen kuva olikin sitten kasarimpi kuin muistinkaan. Kuvassa tytsyllä on paidassa melkoiset olkatoppaukset ja musta pyöreälierinen hattu a la Boy George takaraivolla. Paita on myös ilmeisesti tarkoitettu hieman väljemmäksi; tekemäni koko on nimittäin 40/42; ei ihan mun normaali vaatekokoni. Ja hihojen levein kohta on ohjeen mukaan mukavan tilava 56 cm! On siellä allien tilaa kölliä. Jonkinlaista sumplimista on siis tiedossa.
Koska asunnossani on vielä paljaana teräviä kulmia joihin itsensä satuttaa olen ostanut lisää pehmikettä. Eilen mukaan tarttui (varmaan näiden inspiroimana) jäätelövärisiä PKT:n ryijylankoja; mansikk
apinkkiä, suklaanruskeaa ja pistaasinvihreää, lisäksi sinistä jolle en jätskimakua keksi. Niistä tulee sukat tai kämmekkäät. Koskarin lankakaupasta ostin keväänvihreää Lanettia ja sinivihreää Kitteniä (ilmeisesti samaa väriä kuin KirsiÄr). Kittenistä (minäkinkunkaikkimuutkin) haluaisin puseron, mutta ajattelin ensi yhden kerän avulla testata ko. langan sietokykyäni. Jotkut mohairit eivät sovi ihoni / hengitysteitteni kanssa, joten pitää tehdä koepala.
Tämän huivin tein joku vuosi sitten (silloin kun en mukamas neulonut), lanka on jotain Novitan mohairia (Princess? Chic?), ja tästä ainakin mulle tulee helposti "karvoja kurkussa" olo. Eipä ole siis tullut paljoa pidettyä, vaikka nätti onkin. Tosi värikään ei ole ihan ominta.
















On mulla myös Korialta ostettua Kid Mohairia. Siitä olisi tarkoitus tehdä Flower Basket Shawl siskolle synttärilahjaksi. Mikäköhän olisi sopiva puikkokoko, suositus kun näkyy vaihtelevan vyötteen 4:stä pashmina-ohjeen 5.5:en?

Lanett liittykin sitten siihen kikkailuun; siitä on tulossa kakkosen (2:n) sukkapuikoilla sormikkaat, ohje Eevän käsityöt, kevät 1959. Ohjeessa annetaan niinkin tarkat ohjeet kuin 50 g ohutta villalankaa, lankaan sopivat sukkapuikot. Tiheys 14 s. oikein = 4 cm. Ei-niin-kovin nopean laskutoimituksen jälkeen: 35 s. = 10 cm. Lanett + 2:set = 32 s. =
10 cm. Uskon kourieni olevan sen verta isot että toimii silti. Harjoittelen nykertämistä näitä sormikkaita varten jotka haluaisin joskus tehdä:



















Noissa neuletiheys on kiitettävät 40 s. = 10 cm. Kirjoneuletta. Ainahan sitä saa haaveilla. Tosin aika kivuttomasti on kakkosilla mennyt tähän asti, hidastahan se vaan on. Vartta on jo ainakin 5 cm tehtynä, alkuun nykerretty nirkkoja ja kaikkee. Ja eipähän tarvi tehdä sitä mustaa villatakkia...

4 Comments:

Blogger Tuulia said...

oi miten ihanat hansikkaat! tosin lehti on niin vanha etta sita tuskin enaa loytyy.. pitanee soveltaa itse :) tosi komeat noista tulee, laitathan kuvia jos ja kun teet :)

to maalisk. 09, 10:20:00 ip.  
Blogger AnneV said...

Hysssh! Nyt kaikki luulee, että mä olen varsinainen orjapiiskuri, kun pystyn parintuhannen kilometrin päästä käskyttämään. Sanotaanko mieluummin vaikka että 'avustaja'?

Tsemppiä vaan käsinetalkoisiin! Oikein kivan ja helpon näköinen malli, juu.

pe maalisk. 10, 08:02:00 ap.  
Blogger katinkontti said...

Tuulia: Sori epäselvä sepostukseni, nuo kalanruotokäsineet löytyivät ihan internetin ihmemaasta, alunperin japanilainen ohje: http://www.tata-tatao.to/knit/simplegloves/herringbone.html
Siitä vaan ohje Babelfishiin ja täältä lisäohjeita:
http://guavaseeds.blogspot.com/2005/11/glove-of-herringbone.html
Ne sormikkaat jota teen (kuvaa sitten kun on muutakin näytettävää kuin joustinneuletta) on siitä Eeva-neuleesta.
AnneV: Sori, editoisin niin kovin mielelläni alkuper. tekstiä, mutta työpaikan pyppy-Explorer ei kättele Bloggerin kanssa. Siis avustaja. Vapaaehtoinen AVUSTAJA. Ei orja, ei missään nimessä orja. My mistake. P.S. Opetatko noita mind-control-kikkoja kun seuraavan kerran tavataan?

pe maalisk. 10, 08:31:00 ap.  
Blogger AnneV said...

Hihi. Uskomatonta, että olen joskus ollut jopa hyvä kontrolloija. Yhden ihmissuhteen opetin sanomaan "olet oikeassa, kuten aina", ja jos vielä tuli oikein tiukka paikka, se lisäsi sinne perään "KULTASENI" (tosin joskus se tuli vähän väkinäisesti hampaiden välistä sihautettuna). Tehkääpä perässä!

Niin siis käsineistä mun varsinaisesti piti lisätä jotakin: haluatko semmoisen mallin, johon neulotaan erivärinen koristesilmukka kämmenen reunaan kuten myös sormien väliin keskelle? Mä voin antaa mallin sulle *heti kun* olen saanut omani valmiiksi. Don't hold your breath.

pe maalisk. 10, 10:54:00 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home